Lisää aiheesta...
Helsingin seudun strateginen sijainti on valttia haettaessa investointeja Kiinasta ja Venäjältä
25.04.2012
Kiinassa on valtava kansainvälistymispotentiaali, ja erityisesti kiinalaiset pääomasijoittajat katsovat kiinnostuneena Eurooppaan. Helsinki ja Suomi ovat myös kiinalaisille teknologiayrityksille mielenkiintoinen portti Eurooppaan.
GHP:n tytäryhtiö Golden Bridge hakee aktiivisesti investointeja Kiinasta Suomeen ja Helsingin seudulle. Sen tavoitteena on mm. auttaa kiinalaisia korkean teknologian yrityksiä sijoittumaan Helsinkiin ja sitä kautta aloittamaan liiketoimintansa Euroopan unionissa ja Venäjällä. Kiinassa kohderyhmänä ovat vuonna 2011 olleet erityisesti ulkomaiset pääomasijoittajat, joille on esitelty potentiaalisia suomalaisia investointikohteita esimerkiksi match making -tapahtumissa. Toiminnassa on vahva painotus Helsingin seudun tunnistettuihin vahvuusalueisiin, erityisesti ICT- ja cleantech-alaan.
Pitkäjänteinen toiminta Kiinassa alkaa tuottaa tulosta: Vuonna 2011 Golden Bridgen asiakkaana oli yli 40 kiinnostavaa kiinalaista yritystä, joiden mahdollista sijoittumista Suomeen on selvitetty. Toistaiseksi kolme kiinalaista asiakasyritystä on aloittanut toiminnan Suomessa, mutta aktiivisten asiakkuuksien joukossa on yrityksiä, jotka hyvin todennäköisesti sijoittuvat tai tekevät merkittävän investoinnin Helsingin seudulle vuoden 2012 aikana.
Venäjä-toiminta lähti käyntiin vauhdilla
Kiinan ohella Venäjä on talousmahti, josta tulevien investointien määrän oletetaan kasvavan selvästi tulevaisuudessa. Venäjän fyysinen läheisyys on Suomelle ja Helsingin seudulle mahdollisuus. Suomen toimiminen porttina EU-markkinoille on venäläisiä yrityksiä Suomeen houkuttava tekijä. Helsinki länsimaisena toimintaympäristönä aivan Venäjän vieressä taas houkuttaa lukuisia ulkomaisia yrityksiä investoimaan Suomeen.
Vuonna 2011 Helsingin seudulle tehdyistä painoarvoltaan merkittävistä investoinneista ainakin kahdessa investoinnin motiivit liittyivät Venäjän läheisyyteen. Pohjoismaalainen Rejlers osti vantaalaisen insinööritoimisto Lausamon laajentuakseen Venäjän markkinoille. Yrityskaupan myötä Rejlersin kansainvälisen toiminnan odotetaan kasvavan erityisesti Venäjällä, mikä vahvistaa pääkaupunkiseudun asemaa kiinnostavana reittinä Venäjälle. Englantilainen, globaalisti toimiva logistiikkajätti CEVA Logistics avasi toukokuussa toimipisteen Vantaalle. Sijoittumalla Vantaalle CEVA pyrkii palvelemaan paremmin pohjoismaisia asiakkaitaan, mutta näkee myös mahdollisuuksia lisätä Venäjä-toimintojaan Vantaalta käsin.
GHP valitsi Venäjän yhdeksi toiminnan strategiseksi fokusalueeksi vuonna 2011. Tavoitteena on saada venäläisiä korkean teknologian yrityksiä sijoittumaan Suomeen perustamalla esimerkiksi alueellisen pääkonttorin tai keskittämällä T&K-toimintaansa seudulle. Asiakasyritykset edustavat tällä hetkellä melko laajaa toimialakirjoa: terveydenhuoltoala, ICT, nano, tekninen kone- ja laitesuunnittelu, tekninen suunnittelu ja muotoilu.
Toiminta on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja investointeja odotetaan saatavan jo vuonna 2012.
Venäjä on keskeisessä asemassa myös Airport Cluster Finlandin kanssa tehtävässä lentokenttäliiketoimintaan liittyvässä toiminnassa: ulkomaiset asiakasyritykset pitävät Venäjän läheisyyttä ja mahdollisuutta päästä osana Airport Cluster Finlandia venäläisille markkinoille päämotiivikseen miettiessään sijoittumista Helsingin seudulle.
Lue lisää
Mäntsälään nousee venäläisen hakukoneyhtiön konesali
Venäjän suurin hakukoneyhtiö Yandex on ostanut Mäntsälän kunnalta 1,5 miljoonan euron tontin, jolle se alkaa …
M-Files sai 6 miljoonan euron kasvurahoituksen
(Tiedote 30.4.) Suomalainen M-Files Oy kiihdyttää kasvuaan ja kansainvälistymistään eturivin kansain-välisten sijoittajien tukemana. Rahoituskierroksen pääsijoittajat …
Canatu Oy:lle 12 miljoonan dollarin investointi
Helsinkiläinen nanoteknologiayritys Canatu Oy on saanut 12 miljoonan dollarin investoinnin kasvuun ja tuotekehitykseen. Investointikierrosta johti …


Mullistaako neuropelaaminen koko peliteollisuuden?




